(LSJ) Yrityssivut, Facebook, Google Plus, Intranet, Extranet Lifetime Oy:stä
Sun, September 2, 2012 at 12:24 PM Tiesitkö että, Lifetime Studios on tuottanut Facebook sivuja jo vuodesta 2008? Tiesitkö että lifetime.fi sivut on olleet näkyvissä vuodesta 1996? Aloitin Helsingin yliopistossa Multimediasovelluksen kehittämisen 1991. Sovellus pyöri yliopiston aulassa informaatiokioskissa. Tiesitkö että Lifetime Oy perustettiin 1989 taloushallinnon sovelluksen kehittämiseksi?
Olen ollut mukana sosiaalisen median palvelujen tuotannossa jo vuodesta 2005. Aloitin Yahoo! -palveluilla tammikuussa 2005, ja Facebook tuli mukaan tuotekatalogiimme 2007. Blogia olen pitänyt vuodesta 2005, ja Lifetime Scope Journal aloitti Squarespace 3:lla joulukuussa 2006. Twitterissä olen ollut mukana vuodesta 2008 ja osallistuin mm. ensimmäiseen Twitter Developer Conferensiin 2008 (Chirp). Google Apps for Business konsultointia olen tehnyt vuodesta 2010. Microsoft MCP tutkinnon suoritin 2001. Ylläpidettyjä Google Plus sivuja n. 50 kpl. Tutustumisen arvoinen: Google Apps for Business Signals (Google Plus).
Ennen siirtymistäni yhteisö- ja verkkopalveluiden tuottajaksi toimin 15 vuotta tietohallintotehtävissä suurissa kotimaisissa ja kv. organisaatioissa. Koulutukseltani olen ohjelmistoinsinööri vm. 1991 sekä tuotantotalouden DI vm. 2007.
Lifetime Studios on viime vuosina toteuttanut useita merkittäviä Facebook ja markkinointikampanjoita ja sivustoja. Kysy lisää 0400 319 010 ja pyydä tarjous.
Ystävällisin terveisin, Lifetime Studios // Risto (tervetuloa verkottumaan kanssani Linkedin).
Luotettavaa kokonaispalvelua Lifetime Oy:stä
Lifetime Studios tuottaa yrityksellenne:
1. Nettisivut yritykselle
Lifetime Studios tuottaa internet-sivunne maailman ehkä parhaimmalla palvelualustalla Squarespace.comilla. Squarespace.com Unlimited maksaa vain 16 dollaria kuussa ja antaa todella hienot ominaisuudet yrityksen verkkoviestinnän tyylikkääseen ja turvalliseen toteuttamiseen.
Yhdistä Squarespace Unlimited Lifetime Studiosin Professional Monthly ylläpitopalvelutuotteeseen, ja yrityksenne sivut ovat aina ajantasalla.
Eikä siinä vielä kaikki, palvelua on helppo laajentaa Lifetime Studiosin muilla tuotteilla eri sovellusalustoille ja tarpeille sopiviksi. Esimerkiksi Tuotemarkkinointi, verkkokampanjat, Brand Management, verkkokaupat, AdSense markkinointi, AdWords markkinointi, FacebookAds Markkinointi, LinkedIn Products, Squarespace Funnels, Cloud Computing, CRM, Asiakasrekisteri, 7P Marketing Strategy.
SquareSpace 6 skaalaa kaikki kuvat 7 eri kokoon joten kuvat näyttävät hienoilta eri alustoilla.
2. Facebook kotisivut yritykselle, tuotemerkeille, tuotteille
n. 2 miljoonaa suomalaista etsii tuotetiedot ja shoppailumahdollisuudet Facebookista. Varmista mukanaolo Lifetime Studiosin kumppanina. Ylläpidämme n. 150 Facebook sivua (2012).
OpenGraph yhdistää tuotemerkit ja Facebook käyttäjät
3. Markkinointikampanjat Google Adwords ja FacebookAds alustoille
Rakennamme markkinointikampanjanne yhdistettynä sosiaalisen median palveluihin kuten Twitter, LinkedIn, Facebook, Google+, XING. FacebookAds kampanjamme tavoittaa kaikki Facebookin käyttäjäryhmät.

4. Google Apps for Business Platform on operatiivisesti toimiva ja hauska kumppani
Lifetime Oy palvelee Teitä kun haluatte varmistaa yrityksenne operatiivisen toiminnan tehokkaasti pilvipalveluin. Toimistoautomaatioalustana Google Apps for Business sisältää Google Corporation tärkeimmät sovellukset (gmail) ja kolmansien osapuolten laajan sovellustarjonnan. Teemme tuntityönä ylläpito- ja kehitysprojektinne nopeasti ja ammattitaidolla.

5. Lifetime Oy = Luotettavaa palvelua, kokemusta, kustannustehokkuutta, = menestystä
Pilvipalvelut (Google Apps for Business) + Nettisivut (SquareSpace + Facebook + Google+) + Kampanjat (Google Adwords + FacebookAds) + Operatiivinen osaaminen (Google Apps for Business) = Lifetime Studios Missio.

2013,
Brand Management,
FacebookAds kampanjat,
Google Apps for Business,
Google Apps pilvipalvelut,
GoogleAdwords kampanjat,
Lifetime Studios,
Lifetime Studios Missio,
Operatiivinen osaaminen,
Squarespace nettisivut,
Tuotemarkkinointi,
verkkokampanjat in
(LSJ),
1000 words,
2012,
Writing Entries to Lifetime Scope Journal (LSJ),
Yahoo Corporation,
writing entries with iPhone 






